sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Lattialämmitys asennettu

Uusi vuosi vierähti raksalla lattialämmön parissa. Muutama päivä tiukkaa kyykkäämistä ja kas, nyt meillä on lattialämmitysputket paikoillaan! Eilen saatiin viimeinen piiri vedettyä (meille tuli 8 piiriä) ja tänään viimeisteltiin koko komeus järjestelemällä putket teknisen tilan seinustalle oikeille paikoilleen tukille. Meidän putkari tulee sitten vielä myöhemmin kytkemään putket tukkiin ja testaamaan paineet.

Putkea täytyi meidän lattiaan vetää reilu puoli kilometriä. Vaikka reisi- ja perslihakset huusivatkin välillä hoosiaannaa, niin silti homma oli yllättävän mukavaa, kun työn tuloksen näki heti ja isoa pintaa valmistui nopeasti. Yhden piirin vetämiseen meni meiltä kahdelta keskimäärin alle tunti.


M rakensi putkirullalle pyörivän telineen mm. vanhasta toimistotuolista. Ilman telinettä en suosittele kenenkään ryhtyvän näihin hommiin. En tiedä onnistuisiko edes. Putkea kun on rullassa se muutama sata metriä (meillä toisessa 500 m ja toisessa 120 m), niin siinä ei paljon hurraata huudeta, kun se leviää. Ja sehän varmasti leviää :D

Me saimme valita sidommeko putket rautoihin kiinni surrilangalla vai nippusiteillä. Valitsimme jälkimmäisen, sillä nippareita varten ei tarvitse työkaluja, toisin kun surrilangalle koukun (meillä on yksi lainassa). Valinta oli hyvä, sillä nippusiteillä kiinnitys sujui paljon nopeammin kuin surrilangalla. Tätä päästiin vielä kunnolla testaamaan kun nippusiteet loppuivat kesken vikan piirin puolessavälissä ja loppu jouduttiin surraamaan. Toki nippusiteistä joutui napsimaan vielä ylimääräiset pätkät pois, mutta se kävi yllättävän kivuttomasti. Etenkin, kun ottaa huomioon että nippareita meni semmoiset 1500 kpl...

Ruuhkaa teknisessä tilassa.
Sana "lattia" on kyllä saanut viimeisen parin kuukauden aikana aivan uuden merkityksen mun sanakirjassa. Sinne betonin allehan menee ihan uskomaton määrä roinaa! Me laitettiin sinne vielä tänään keittiön saarekkeelle sähköt. Ei tarvittais kuin yksi piuha, mutta laitettiin kaksi. Jos joskus vaikka tarve kasvaa. Hyvä vetää nyt vähän extraa, kun ei sitä enää jälkikäteen betonin alle saa.

Lyhyt kokemuspohjainen vinkkilista lattialämmitysputken asennusta puuhaaville:

  • Piirrä reitit etukäteen selkeästi styroksiin. Piirrä eri piirit eri väreillä jotta ne eivät sekoitu keskenään.
  • Jos putkea on useammalla kuin yhdellä rullalla, laske niiden riittoisuudet ja se, mitkä piirit teet mistäkin rullasta.
  • Hanki rullalle ehdottomasti teline.
  • Piirejä vetäessä jätä putken alkuun reilusti työstövaraa erityisesti silloin, jos jakotukin tarkka paikka ei ole vielä tiedossa. Putkea ei voi myöhemmin enää jatkaa. More is more.
  • Merkkaa selkeästi esim. teipeillä ja tussilla lähtö- ja tuloputket sekä numeroi ne piirien mukaan. Esim. meillä on lähdöt merkattu punaisella teipillä ja lisäksi jokaisessa putkessa on piirin numero.
  • Laske ja kirjoita ylös jokaisen piirin metrimäärä (ei välttämättä täsmää suunnitelman kanssa, meillä heittoja oli muutamia metrejä).
  • Nippusiteet ovat näppärä vaihtoehto.
  • Wc-istuimen alle ei tule putkea vaikka se usein kuviin on piirrettykin (ohjeistus tähän pitäisi löytyä kyllä kuvistakin, mutta ihan vaan muistutuksena).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti