keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kaasua

Posti toi eilen meidän kauan odotetut liedet. Naureskeltiin, että alkaa olla vähän suurtalouskeittiö-meininkiä, sillä keittotasoja on yhteensä kuusi kappaletta: kaksi keraamista (Candy) ja neljä kaasua (Electrolux). Pohdimme pitkään, laittaisimmeko 2+2 vai esimerkiksi kaksi kaasua ja neljä keraamista. Päädyimme lopulta kavereiden hyvien kokemusten ja suosittelujen perusteella kaasun enemmistöön. Tahdoimme kuitenkin sekä kaasun että keraamisen, sillä jos kaasu sattuukin ihan yllärinä loppumaan niin on olemassa varavaihtoehto (tai jos on joskus jotkut superkokkailut menossa, niin eihän sitä tiedä vaikka tarvitsisikin kuusi liettä?). Kuulemma kun kaasulla oppii kokkamaan, niin ei sen jälkeen enää muuta huolikaan. Saa nähdä, vielä ei olla päästy testaamaan :)

Kaasu on myös tosi nopea ja edullinenkin vaihtoehto. Pullo täytyy vaihtaa 2-3 kertaa vuodessa. Täällä landella kun noita sähkökatkoksiakin tulee niin onhan se ihan kiva, että liesi toimii, mikäli katkos venyy pitkäksi. Kaasu tulee meidän lieteen pullosta, joka sijoitetaan saarekkeeseen hellan lähelle. Asennuksen voi tehdä meidän tapauksessa itse, sillä letkun pituus jää alle 1,2 metriin. Jos tuo pituus ylittyy, on asennus teetettävä ammattilaisella.


Aika paljon kuulee kommentteja kaasun vaarallisuudesta ja myönnettäköön, että itsekin alkuun olin vähän kaasuliettä vastaan ("kuitenkin se kaasu jää sinne vahingossa päälle ja sitte käy huonosti!"). Nykyajan liedet ovat kuitenkin turvallisia käyttää. Niissä on liekinvarmistin eli kaasun tulo loppuu, kun liekki sammuu. Mikäli pullo on asennettu väärin, ei kaasu kulje ollenkaan.  Liekkiä ei saa vahingossa päälle, sillä nuppia täytyy samaan aikaan sekä painaa että vääntää. Totta kai huolellinen täytyy olla kaasulieden ja myös yhtälailla muiden kodinkoneiden kanssa. Letkut ja liitokset on syytä tarkastaa ainakin silmämääräisesti vaikkapa silloin, kun pulloa vaihdetaan.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Loppurutistuksia

Nyt on kuulkaa sellainen raksamayhem päällä ettei blogin kirjoittamiselle ole tahtonut löytyä sopivaa rakoa. Ilmeisen yleinen ongelma kaikille tässä vaiheessa oleville raksaajille. Kauheasti täällä tapahtuu koko ajan, mutta tuntuu ettei mitään kuitenkaan saada tehtyä kerralla valmiiksi vaan sinkoillaan eri hommien välissä ihan päättömästi :D No, pääasia kuitenkin, että hommat etenee.

Juhannuksena meille saapui pieni joukko ihania ja ahkeria ystäviä jeesailemaan keittiön asennuksessa, lattioissa ja vaatekaappien kokoamisessa. Parissa päivässä täällä tapahtui ihan mieletön muutos! Raksa alkoi ekaa kertaa näyttää kodilta. Vessa ja pumppaamokin saatiin toimimaan vähän ennen juhannusta.

Vessa alkaa olla kohta valmis. Sinne tuli yhdelle seinälle Iltavilli-tapetti ja muut seinät on maalattu Tikkurilan Höyry-sävyllä. Katossa on tervaleppää ja allaskaluste on Ikean Godmorgon/Odensvik. Altaan yläpuolelle tulee vielä Godmorgon-peili ja peilin yläpuolelle valkoiset yläkaapit pomppusalvoilla. Ikeasta nekin.


Keittiö odottelee vielä keittolevyä (tilattu tällä viikolla) ja yhtä peitelevyä. Jostain syystä Ikea toimitti sen väärässä koossa... Keittiöön ollaan jo nyt tosi tyytyväisiä. Kaappi-ja laskutilaa on todella runsaasti. Ja onhan tuo mustan ja tammen liitto vaan niiiiiin nätti. Pisteet tästä M:lle, jonka keittiövisio kantoi hienosti käytäntöön asti. Oma roolini keittiön suunnittelussa on rajoittunut lähinnä vetimien valitsemiseen.

Eteisen lattia on laatoitettu ja on tuo Conceptin laatta vaan niin kaunis. Sopii hyvin yhteen meidän vinyylilankun (Pergon Modern nature oak) kanssa. Vinyyli puuttuu ainoastaan työhuoneesta ja vaatehuoneesta, sillä ne toimittavat tällä hetkellä varaston virkaa. Toiseen makkariin ja eteiseen on saatu myös vaatekaapit onnellisesti kasattua.

Eteistä
Uuniseppien asentaja oli täällä maanantaina ja tiistaina viimeistelemässä takkaa. Laittoi laatat, saumasi, slammasi hormin ja asensi luukut. Hieno tuli!

Riekko leivinuunilla
Putkarikin käväisi eilen ja voi tätä onnea! Meidän hanasta tulee lämmintä vettä!!!