maanantai 21. syyskuuta 2015

Kohti perustuksia

Viime viikolla saatiin murske tärytettyä antura- ja sokkelivalua varten. Lisäksi talon paikka on merkitty ja salaojaputket sekä viemärin tarkastuskaivo asennettu. Viemäreiden kaivuuta on vähän aloitettu. Ei meinaa aina pysyä edes perässä kaikessa, kun etenee niin reippaasti. Joka päivä tontti on ihan erinäköinen ja muutokset näyttävät valtavilta.

LVI-vastaavamme laittoi tilauksen menemään ja Meltexin roinat saapuivat 16.9 tontille muutaman tunnin kuluttua tilauksesta!
On vaan aivan mahtava kaivurimies tuo Mäkisen Jouko (Maanrakennus Eino Mäkinen ky)! Paitsi että hän on taitava ja nopea kaveri, hän on myös hyvin auttavainen ja huolehtivainen. Olimme vuokranneet täryttimen torstaiksi ja eihän se homma ihan valmiiksi ehtinyt tulla iltaan mennessä, kun tuli jo niin pimeä. M ei pystynyt perjantaina pitämään vapaata töistä ja vähän harmitteli, kun joutuisimme pitämään tärytintä vuokralla tarpeettomasti viikonlopun yli. No, Jouko oli perjantaina tehnyt tärytyksen loppuun tontilla ja vuokraamo sai hakea koneen pois ennen viikonloppua :) Säästettiin muutama satanen! Niin ja olipa hän ystävällisesti merkannut valmiiksi talon paikankin. Sujuu ammattilaiselta nopeammin, tarkemmin ja varmemmin kuin kahdelta tällaiselta amatööriltä. Kaivurilla riittää vielä hetken aikaa meidän tiluksilla töitä tien ja viemäreiden parissa. Ei huoleta kyllä niiden suhteen tässä vaiheessa mikään. (Tämä ei ole mainos, vaan vilpitön positiivinen palaute).

Perjantai 18.9, tervetuloa perustukset
Perjantaina totesimme kaiken olevan valmista perustuksille (joita tullaan siis tekemään huomenna tiistaina), joten lähdimme viikonlopuksi minilomalle kotipaikkakunnallemme Päijät-Hämeeseen. Siellä ollessamme rakentaja-M heräsi sunnuntai-aamuna klo 7 ajatukseen "unohdettiin sitten tehdä pohja ja tärytys kokonaan sisäänkäynnin katoksen palkin kohdalle". Tittidiitiiiiii.  Kuka oikeasti tajuaa miettiä jotain katoksen palkkia.... ei todistettavasti ainakaan me. Noooh, se nyt on onneksi vain sellainen pikkuinen kikkare, jonka perustusporukka voi varmaankin (toivottavasti) valaa erikseen jonnekin ja sitten me vaan näppärästi nostetaan se itse paikoilleen valmiille pohjalle. Suunnitelma on ainakin erinomainen. Saa nähdä mitä perustusporukka tuumii.

Olemme saaneet nauttia tulevan asuinpaikkamme ympäristöstä nyt kun kauniita syyskelejä on riittänyt. On niin ihanaa, että kohta meillä alkaa metsä suoraan etuovelta. Helpottaa elämää koirien kanssa, kun ei enää tarvitse lähteä ajamaan autolla kilometritolkulla lenkille päästäkseen. Onpa tuolla jo ensimmäiset jäljetkin koirilla ajettu! Metsän läheisyys tuo elämään myös ihan järjettömän määrän luksusta. Metsä on vähän kuin toinen koti, jonne on päästävä päivittäin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä maaurakoitsija on painonsa arvoinen kultaa ja säästää myös selkeästi rahaa. Meillä oli myös ihan loistava maaurakoitsija, joka huolehti monista sellaisista asioista, joita ei itse tajuttu alkuunkaa edes ajatella. :)

    VastaaPoista
  2. Totta turiset! Hienoa, että teilläkin on ollut yhtä hyvä onni maaurakoitsijan kanssa :)

    VastaaPoista