torstai 22. kesäkuuta 2017

Kyllä maalla on mukavaa ja uudet perheenjäsenet

Minulla oli lapsena lähes joka kesä kausikortti paikalliseen kotieläinpuistoon. Siellä vietin siskon tai kavereiden kanssa helposti koko päivän eläimiä silitellen ja katsellen. Olen aina ollut kiinnostunut eläimistä ja haaveillut siitä, että jonain päivänä meillä on oma pieni kotieläinpiha.

Viime lauantaina pieni osa tästä haaveesta toteutui, kun huristimme raksapakulla Myrskylään ja palasimme kotiin kahden uuden perheenjäsenen kera. Tässä ovat Nestori ja Fiina, 2- ja 9-vuotiaat suomenvuohet.


Vuohet tulivat meille lemmikeiksi ja  suorittamaan äärimmäisen tärkeää virkaa maisemanhoitajina. Meidän tontista kun suurin osa on todella pusikoitunutta. Vuohille on rakennettu noin 1000 m2 tarha ja ne saavat lisäksi käyskennellä koko aidatulla pihalla vapaana, kunhan koirat ovat ensin tottuneet niihin. Maiseman raivaamista nimittäin riittää tarhan ulkopuolellakin... Fiina ja Nestori ovat valloittavia, reippaita ja seurallisia persoonia. Fiina tulee kutsusta luokse ja kumpikin nauttii kovasti rapsutuksista ja silityksistä. Ne osaavat kulkea hihnassa, haluavat osallistua aivan kaikkeen ja käyttäytyvät tilanteessa kuin tilanteessa rauhallisesti ja fiksusti. Ne ovat edellisessä kodissaan harrastaneet lasten kanssa vuohiagilityä ja käyneet useissa tapahtumissa rapsuteltavina. Uskomattoman ihania!

Meille piti alunperin tulla kanoja, mutta emme ehdi millään rakentaa niille sopivaa, lämmintä tilaa talveksi. Suunnitelmissa oli myös lampaiden hankkiminen periaatteella "syksyllä pataan", mutta koska keväällä menetin silmäteräni, lupaavan nuoren harrastuskoirani, en kestänyt juuri nyt ajatusta siitä, että joutuisin taas luopumaan jostakin. Lemmikkivuohet osoittautuivat todella hyväksi ratkaisuksi kaikinpuolin. Lampaat ja kanat tulevat vielä jonakin vuonna, sillä haaveena siintää omavaraisuus lihan ja munien suhteen.

Tämä on mielestäni maalla asumisen parhaita puolia. On tilaa (saisi olla kyllä enemmänkin) ja mahdollisuuksia toteuttaa niitä itselle tärkeitä asioita ja unelmia. Aiemman asuinaluetutkijan työni kautta olen monesti pohtinut niitä tekijöitä, jotka ovat itselleni tärkeitä asuinpaikassa ja sitä valitessa. Millaisella paikassa olen onnellinen? Meillähän ei ole oikeastaan ikinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa maalle asumaan. Muutamat vuodet kaupungissa menivät ihan hyvin, mutta koko ajan ajatuksissa oli ajatus siitä, että päästäispä jo väljemmille vesille. Luonto, metsä ja peltomaisema ovat hiljaisuuden ohella varmaankin niitä tärkeimpiä asioita. Niistä en oikeastaan suostuisi tinkimään lainkaan. Lisäksi yksi tärkeä ja ehdoton kriteeri on vähintään puolen hehtaarin tontti. Bonuksena nykyisessä asuinpaikassamme on järvi ja sen läheisyys. Kävelymatkan päässä on kaksi rantaa joilta pääsee uimaan ja saa uittaa vielä koiratkin. Järvi on tärkeä paikka talvellakin ulkoilumahdollisuuksien takia. Lenkkimaastot ja -maisemat ovat täällä ihan mielettömät ja vaihtoehtoja on runsaasti. Minä en jaksa talsia samoja polkuja ja reittejä viikosta toiseen :) Vaikka landella ollaankin, niin työmatkaa on meillä kummallakin vain noin 20 min/suunta ja Tampereen keskustaankin ajaa alle puolessa tunnissa. Eipä tuolla kaupungissa tule juuri käytyä, mutta onhan se mukavaa kun on suuren kaupungin palvelut tarvittaessa lähellä.


Positiivinen yllätys on ollut myös tämä kylä ja sen asukkaat. Monesti nimittäin törmää tarinoihin siitä, ettei kylälle muuttaineita ole otettu kovin hyvin vastaan vaan jopa suljettu yhteisön ulkopuolelle. Meidän kylä on aivan ihana, kohtuullisen vireä ja yhteisöllinen vaikka omassa rauhassaan saa jokainen halutessaan olla. Kyläyhdistys järjestää kaikenlaista pientä tapahtumaa, heinäkuussa esimerkiksi lähdemme yhdistyksen järjestämälle risteilylle. Kaikki tietävät toisensa ja kaikki asiat järjestyvät, kun osaa kysyä ja saa suunsa auki. Me olemme saaneet hirveästi apua naapureilta ja kyläläisiltä. Järjestyipä vuohienkin rehuasiat ihan tuosta vain parilla puhelinsoitolla. On turvallinen ja hyvä olo asua täällä. Lauantaina pelasimme pihallamme aamuneljään asti lautapeliä kahden naapuripariskunnan kanssa. Sitä naurunremakkaa kuunnellessa ja maha kippurassa nauraessa ei voinut kuin tuntea ihan äärimmäistä kiitollisuutta ja onnellisuutta. Rakastan tietynlaista piipahtamiskulttuuria ja spontaaniutta. On ihanaa, kun voi huikata naapurille kahvikutsun lenkiltä tullessa tai vain lompsia crocsit jalassa vaihtamaan kuulumisia.

Hyvää juhannusta kaikille!



1 kommentti: