maanantai 14. maaliskuuta 2016

Here we go again: mikrosementtiä vai ei?

Raksalla ei viime viikon aikana tapahtunut mitään kovin mullistavaa. Sain pari seinää pakkeloitua ja osan hiottuakin. Hommia haittaisi hieman raksakoiran yhtäkkinen loukkaantuminen eläinlääkärireissuineen ja riekkumiskieltoineen. Pari iltaa oli siis pakko vaan lojua kotona koirarukan seurana. Noh koira on ok ja hommat jatkuu raksalla. Tällä viikolla pitäisi tosiaan konsultoida vastaavaa mestaria josko villoja saisi jo laittaa seiniin. Saunan väliseinät mietityttävät vähän myös, joten niistäkin täytyy kysellä. M palasi työmatkalta lauantaina ja sunnuntaina käytiin laittamassa raksaa kuntoon tätä viikkoa varten. Imuroitiin, järjesteltiin ja M merkkasi ilmastointiputkien tulot ja menot sisäkattoon. Niitäkin olisi siis tarkoitus tällä viikolla askarrella.
Kuva: Pinterest
Olin aivan varma, että lattia-asia olisi jo käsitelty, mutta ei. Lattia-asia tulee vaiheeksi taas mun uniin asti. Koko viime yön olen unissani sekoitellut ja levittänyt Weberin 3300- ja 4400 -tasoitteita ja lakannut niitä ties millä parkettilakoilla ja epokseilla. Hnnnghh. No, nythän tätä on hyvä pohtia ja selvittää, kun aikaa vielä on. Tässä yritetään nyt siis miettiä, miten saisimme sittenkin toteutettua sen betoni/mikrosementtilattian. Ajatus lähti tästä Z Counterformin mikrosementtilattiasta, jonka neliöhinnaksi luvataan 12-16 e. Too good to be true? Se on aika paljon vähemmän, kuin laattavaihtoehto Conceptin 67 euron neliöhinta (plus kaikki laastit ja sauma-aineet, eli neliöhinta ei suinkaan jäisi tuohon). Tokihan sitä voi käydä vielä niin satumainen tuuri, että löydämme lähes vastaavan 60 x 60 laatan jostakin huomattavasti halvemmalla (joo...niin vissiin).

No oishan tämmönen ihana! Kuva: Pinterest
Eilen tutkimme myös pitkästä aikaa ihan ajatuksen kanssa Katin kokeellisia remontteja ja siellähän on vaikka mitä tapoja toteuttaa betonilattia. Esim. juuri ne Weberin tasoitteet. Että niinku mitäs sitä nyt tekis? Laittaisko vai eikö laittais ja mitä laittais? Onko se sit kans varmasti kiva ja hyvä ja nätti ja kestävä ja ei-liukas? Jos jollakin on kokemuksia tai ajatuksia tuosta Z Counterformista, niin kuulisin erittäin mielelläni! SBL:n tuotteissa mietityttää ja suorastaan ahdistaa se jumalaton hiominen ja työn hitaus. Vaikka se ahdistus ja hidas etenemeinen nyt kuuluukin pelin henkeen joissain määrin hartiapankkirakentamisessa, niin tässä kohtaa en jotenkin vaan jaksaisi! En kyllä yhtään ihmettele, jos tämän kaiken soutamisen ja huopaamisen jälkeen päädymme sittenkin laittamaan tupaan vinyylilattian :D

Kiitos muuten kaikille pistorasiagatea kommentoinneille ja sen tiimoilta sähköpostia laittaneille! Hommaan on kenties kehkeytymässä ratkaisu, palaan siihen kunhan saadaan varmistuksen varmistus :)

8 kommenttia:

  1. Me arvottiin kans aikoinaan mikrosementtien kanssa ja saatiin silloin koepalat Counterformin tavaraa ja SBL:ltä testierät sementtiä itse kokeiltavaksi. Counterform tiputettiin heti pois, koska ainakin niiden mallipaloissa pinta oli semmoinen maalatun näköinen, eli tosi tasainen kun vertaa vaikka sitten tohon SBL:n mikrosementtiin, josta saa tekemällä just niin elävän kun haluaa. Ja elävää nimenomaan toivottiin (ja saatiinkin sitten :D). Counterformia niiden palojen perusteella rinnastaisin Weberin Casaan, joka on kans suht tasaisen värinen. Mulla on kuva noista mallipaloista täällä: http://kapalamaella.blogspot.fi/2015/09/houston-we-dont-have-problem.html

    Oli siinä lattian tekemisessä ihan järjetön duuni, mutta nyt kun se on valmis niin voin kertoa että oli vaivan arvoinen. Meillä jäi SBL:lta neliöhintakin tosi alhaiseksi, kun otettiin yli 100 neliölle tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii, siellähän mä oon tuon sun postauksen kommenteissakin jo syyskussa vinkunut hämmennystäni mikrosementtien maailmassa :D Jaa niillä on semmoinen ero, onpa hyvä tietää. Se ei meitä kyllä haittaisi, tuohon Weberin Casaan alunperin juuri nimittäin ihastuttiin. Mutta teilläkin on kyllä todella upea se lattia sävyvaihteluineen! Ja te jaksoitte sen 100 neliöö.. meidän pitäisi "vaan" joku 55-57..

      Asia vaatii selkeästi nyt jatkomietiskelyä.

      Poista
  2. Todella kiva rakennusprojekti, jota jään taatusti seuraamaan. Meillä vasta rakentamista pikku hiljaa aloitellaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja mukava kuulla, että jäät seuraamaan! :) Tsemppiä teille projektin aloitukseen, tämä on mukavaa ja jännittävää aikaa :)

      Poista
  3. Meidän raksaprojektin kompastuskivi on ollut oma päättämättömyyteni. Liikaa vaihtoehtoja. Vieläkin emmin meidän laattoja, vaikka ne on jo valittu. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihan sama juttu! Nyt olenkin sitten pyörinyt rautakaupoissa laattaosastojen sjaan vinyylilankkuja tiirailemassa...

      Kävin kurkkaamassa teidän laattoja ja hyvältä näyttää! Mutta niinhän se on, että se jahkailufiilis jää helposti jylläämään ja ilmestyy jostain, vaikka olisi alunperin ollutkin ihan 100% varma valinnoista. Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. Valintojen tekeminen on raksaprojektin kivoimpia ja kamalimpia juttuja. Mulla on iskenyt tähän mennessä melkein jokaisesta pintamateriaalivalinnasta (maalisävyistä laattoihin ja vinyylikorkkiin) kamala kriisi siinä vaiheessa kun tavarat on tilattu. Onneksi niihin on sitten lopulta ollut tyytyväinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin kovin lopullista, kun on painettu sitä "lähetä tilaus"-nappia :D

      Poista