maanantai 14. syyskuuta 2015

Lattiat

Minulla on ollut hirvittävän suuri tarve tehdä päätöksiä pintamateriaalien suhteen jo projektin alkumetreillä, koska haluan että meillä on sitten h-hetkellä edes jokin idea mitä seurata. Pelkään, että siinä kohtaa raksaamista olemme joko niin kiireisiä tai väsyneitä, että ilman pohjatyötä tehdyt valinnat menisivät ihan metsään. Näen myös itseni sieluni silmin ryntäämässä aikuismaisesti ulos rautakaupasta kädet puuskassa "en sitten ota mitään, kun en vaan osaa päättää!!" Olemme aika paljon kierrelleet liikkeissä katselemassa eri vaihtoehtoja makuuhuoneita ja työhuonetta silmällä pitäen. Mahdollisimman luonnollisilta näyttävät laminaatit miellyttävät meitä molempia. Puunsyytä ja sävyvaihteluakin saa siis näkyä. Saarni,- tammi,- ja yllättäen mäntylaminaateista on löytynyt jo muutama suosikki. Haluan, että laminaatti sointuu myös valitsemamme laatan väriin.
Jotakin tällaista tai näiden väliltä? Kuvat: Kodinterra
Laminaatit tulevat siis makuuhuoneisiin ja työhuonesiin. Olokeittiössä niitä ei tulla näkemään, sillä ne eivät oikein ole koiratalouden materiaaleja ja olokeittiössähän nuo viettävät suurimman osan ajasta. Koirien kynsien napina kuuluu laminaatilla ihan kamalan kovaa ja jokainen voi kuvitella, millaiset jäljet parkettiin jää, kun +30 kg eläin ponkaisee nelivedolla makuulta räjähtävästi liikkeelle...  Meillähän on koiria tällä hetkellä neljä kappaletta ja määrä tuskin tulee pienenemään ihan hetkeen.

Minun haaveeni on ollut projektin alusta lähtien betonilattia (ilman listoja).  Kuitenkin huolettaa sen työläs asentaminen, ja kestävyys: miten käy koirien kynsien kanssa, ruopivatko ne kumminkin betoniin naarmuja ja koloja? Tai miten käy, kun ne syövät putkiluita ja pudottelevat niitä lattioille? Entä puhtaana+siistinä pysyvyys keittiön puolella? Tosi moni raksaaja on blogien perusteella betonilattian valinnut ja ne näyttävät järjestäen todella hyviltä ja tyylikkäiltä. Trendi ei ole kuitenkaan ollut voimassa vielä kovinkaan montaa vuotta, joten kokemuksia lattian kestävyydestä ja käytöstä pitkiltä ajanjaksoilta ei oikein ole saatavilla. Ottaisiko siis riskin ja ryhtyisi betonilattiakoekaniiniksi?
Hirvittää ja jännittää, jos se meneekin ihan pieleen eikä kestä meidän elämänmenoa (nyt kuulostaa ihan siltä kuin meillä asuisi jokin vauhko hunnilauma, joka takoo 24/7 lattiaa moukareilla...). No anyway, en tahdo joutua arjessa miettimään ja murehtimaan lattian kestävyyttä.

Ihana betonilattia! Kuvat: Pinterest
Toinen vaihtoehto on sitten laatta ja nimenomaan harmaa, joka on mahdollisimman lähellä betonia. Mun herkkää visuaalista silmää tulee kyllä varmasti häiritsemään ainakin aluksi laatan saumaukset, kun olen huokaillen katsellut upeita kuvia betonilattioista ja ihastunut nimenomaan  siihen saumattomuuteen ja yhtenäisyyteen. Suurta laattaa sen siis olla pitää. Alla oleva Laattastudion Concept-laatta (60 x 60 cm) miellyttää silmää ihan riittävästi, harmi vain ettei sen hinta aivan kohtaa budjetin kanssa. Toivottavasti löydämme jonkin vastaavan laatan (saa vinkata!) tai onnistumme saamaan tästä hyvän tarjouksen.

6 kommenttia:

  1. Ihan samoja mietteitä taas! Me tosin päädyttiin vinyylikorkin ja laatan yhdistelmään, mutta meidän hurttien koko onkin puolet pienempi kuin teidän. Mutta tuosta laatasta. Conceptia ihailtiin, mutta aika hintavahan se on. Löysin kuitenkin Laattapisteestä muutamankin hyvin saman tyylisen vaihtoehdon ja hinnat näissä olivat selvästi huokeammat + siellä on nyt joku ale, jos pystyy laattoja jo säilömään jossain. Ehkä sieltä löytyisi jotain teillekin :)

    VastaaPoista
  2. Joo, tuntuu toi Concept olevan tällä hetkellä monen rakentajan valinta, tai ainakin haave! Kiitos tosi paljon vinkistä, täytyykin käydä katsastamassa Laattapisteen valikoima :)

    VastaaPoista
  3. Mä oon kuullut mikrosementistä ainakin pelkkää hyvää. Yks superplussa on ainakin se, että jos jotain jälkeä tulee niin sen voi fiksata vetämällä lisää kamaa päälle ja lakka perään. Tiedä sitten miten tämmöset korjauspaikat loistavat muuten vanhemmassa lattiassa. Ja mä tuudittaudun siihen, että mikrosementin päälle on tosi helppo homma latoa laminaattia jos ei miellytä.
    Huonona puolena ilmeisesti lattian liukkaus ainakin kosteana, toisaalta siitäkin olen kuullut juuri ne kaksi täysin eri mielipidettä.
    Kai sen sitten näkee kun on lattia valmis. Meilläkin siellä pyörii kaksi 20-30 kiloista koiraa, niin aika äkkiä varmaan selviää onko pinnoite tosiaan niin kestävä kuin luvataan.

    VastaaPoista
  4. Okei, ehkä meidän täytyy käydä vielä SBL:n juttusilla ihan ajan kanssa kattavan kysymyslistan kera. Pohdinnassa on nyt myös nuo valun yhteydessä tehtävät lattiat. Mä ehkä vähän turhankin paljon jännitän noita koiria, kun laminaatti ja parketti ovat olleet niiden kanssa vähän huonoja. Tuo on kyllä totta, että ainahan siihen saa sitten muuta lattiamatskua päälle!

    Enpä ois uskonut, että lattian valinnasta tulee näin hankalaa.

    VastaaPoista
  5. Betonihan näyttää vaan paremmalta, jos koirat saa siihen aikaiseksi naarmuja ja kuoppia! :) Puhtaanapidosta en sitten tiedä... Nykyisin on olemassa myös laattoja, jotka asennetaan ilman saumoja. Käytännössä on hankala toteuttaa, koska laatta ei tällöin tietenkään saa heittää milliäkään. Eli ainakin taitavan laattamiehen vaatii, muuten en tiedä miten käytännössä toimii...

    VastaaPoista
  6. Ahaa.... jälleen huomaan, miten pihalla sitä voi lattioiden suhteen olla vaikka kaikki mahdollinen on muka selvitetty :D Täytyisi päästä jonnekin katsomaan hieman aikaa nähnyttä betonilattiaa, ehkä sitten mieli rauhoittuisi...

    VastaaPoista