sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ihmettelyviikonloppu

Loppuviikko meni lattiavalua ihmetellessä eikä viikonloppunakaan nyt mitään järisyttävän suurta edistystä tapahtunut. Tilattiin kylppärin seiniä varten läjä kahitiiliä muistaakseni keskiviikkona ja perjantaina ne olivat jo perillä. Kaveri tuli lauantaina jeesaamaan ja saatiin kannettua noin 4500 kg kuorma sisälle. Tänään ihmeteltiinkin sitten sitä, että miten noista nyt pitäsi saada jotakin järkevää muurattua... Joku leikkuri tarvitaan ainakin ensin ja kunnon teline. Muuraustarvikkeet ja laastit sentään on jo hankittu. No, pari tuntia mallailtiin tiiliä paikoilleen ja vaikuttaa vahvasti siltä, että tästäkin selvitään. Kirjoittelen erikseen vielä tuosta muuraamisesta postauksen, kunhan päästään ensin vauhtiin.


Paljon ollaan ihmetelty myös to do -listaa, joka lattiavalun jälkeen paisui noin tuhatkertaiseksi. Ensin meni monta viikkoa tuskastellessa, kun ei hommia oikein riittänyt. Nyt yhtäkkiä tilanne on aivan päinvastainen (which is nice). Mutta mistäs nyt sitten aloittaisi? Voisi muurata, rakentaa väliseiniä, vetää iv-putkia, sähköjä... Niin paljon kaikkea!! Vaikea päättää! Allekirjoittanutta hieman kiristää muuten tietoisuus siitä, että Ikea toimittaa keittiön ja kodinhoitohuoneen kolmen viikon päästä. Että joo, onnea meille vaan niiden kanssa. Ei ihan hetkeen päästä asentamaan. Hehheh. M ei tästä kuulemma stressaile yhtään eikä totisesti ole unohtanut sitä kuuluisaa huumoriakaan. Hehheh:


Oli kuulemma alessa.

5 kommenttia:

  1. Jännä nähdä miten samoissa mennään, meinaan minäkin tilasin kasan kahitiiliä lauantaina ihan samaan tarkoitukseen :)

    VastaaPoista
  2. Meille tulee tiilet ensi viikonloppuna :D

    VastaaPoista
  3. Onnittelut valusta! Blogissani on sinulle haaste, käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jahas, minäpä vastaan haasteeseen kun kerkeän! :)

      Poista