tiistai 22. joulukuuta 2015

Heat is on

Viikonloppuna tapahtui raksaajan kaikkia aisteja hivelevää edistystä. Ihanaa, kun saatiin talkooapua, sillä kahdestaan ei oltaisi saatu näitä tehtyä! Lattia on nyt asianmukaisesti raudoitettu ja tassutettu, ovet ovat paikoillaan, sähköä tulee pistorasiasta ja puhallin puhaltaa taloa lämpöiseksi. Otimme tietoisen riskin ja jätimme raksaovet hankkimatta (oikeasti tuli vain jäätävä kiire ja raksaovet unohtuivatkin siinä hässäkässä ihan kokonaan...oops). Talossa on nyt siis lopulliset ovet ja ne tullaan suojaamaan mahdollisimman hyvin. Eipä niistä kukaan muu oikein kulje kuin me itse, joten jos niihin tulee tälliä niin peiliin saa katsella. Saa nähdä miten käy.


Lattialämmityksen asentaminen olisi seuraavaksi vuorossa. Sen piirroksia ollaankin odoteltu jo aika kauan. Ne on kuulemma lähetetty meille aikoja sitten, mutta ei ole näkynyt. Olisko posti hukannut... No, loppusuoralla ollaan kuitenkin lattian suhteen ja fiilis on hyvä! Eilen siivottiin pihapiiriäkin. On aina mukavampi aloittaa seuraava työvaihe ns. puhtaalta pöydältä, kun maassa ei loju ympäriinsä epämääräisiä styroksinpaloja yms. Sain myös vihdoinkin roudattua takapihalla nököttävän sinisen radonputken kaatiskasaan. Enää se hirvitys ei häiritse mua katsellessani olkkarin ikkunoista ulos.

Mukavaa joulua kaikille! Kanssaraksaajat, muistakaahan levätä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti