perjantai 5. kesäkuuta 2015

Tonttikaupat tehty ja lupahakemus toimitettu

Allekirjoitimme 28.5 kauppakirjan tontista ja maksoimme osan. Loput maksamme sitten, kun saamme tarvittavat luvat kuntoon ja lopun rahoituksen pankilta. Pankiltahan ei rahaa heru, ennen kuin meillä on varsinainen rakennuslupa taskussa.

Tuntuu ihan käsittämättömän hienolta, vihdoinkin jotakin konkreettista! Ennen kauppakirjan allekirjoittamista kävimme ensin tontilla myyjän kanssa lyömässä muutamia paaluja ja pohdimme vielä kerran tontin rajoja. Ne siirtyivät hieman, mutta meille edullisella ja mieleisellä tavalla. Kauppaan sisältyy myös oikeus vesialueisiin, mikä tietysti lämmittää kalastuksesta pitävän M:n mieltä. Lähellä olevasta järvestä saa nimittäin nostettua kuhaa selkä vääränä.

Kauppakirjan allekirjoittaminen oli varsin mukava, rento ja lämminhenkinen tilaisuus. Myyjä oli järjestänyt leivoskahvit ja kotona juhlisimme kauppoja vielä samppanjalla.  Meillä on ollut alkuvuodesta asti erinomainen fiilis tuosta tontista ja se on vain vahvistunut jokaisen vierailun jälkeen. Uskomatonta, miten voi jokin paikka tuntua nyt jo niin kodilta.
Seuraavalla viikolla marssimme paperinivaska kainalossa kuulemaan naapureita, joita oli tontin myyjän lisäksi kolme.  Myönnettäköön, että vaikka olimme kuulleet heidän olevan tosi mukavia ja rentoja ihmisiä, niin silti aluksi jännitti... Jännitys osoittautui pian ihan turhaksi, sillä kaikki olivat hirveän kivoja, avoimia ja avuliaita. Jos meillä on käynyt tontin suhteen hyvä tuuri, niin täytyy todeta, että on meitä kyllä naapureillakin siunattu!

4.6. saimme vihdoinkin jätettyä suunnittelutarveratkaisuhakemuksen (kiva sanahirviö on muuten tällekin keksitty) kaupungille. Saimme sen täyttämiseen vielä viime hetken apua vastaavalta mestariltamme ja kaupunginarkkitehtikin katsoi sen kertaalleen läpi. Taas odotellaan. Kädet kyynärpäitä myöten ristissä. Syyhyäisi nimittäin jo aika paljon päästä tontille puunkaatohommiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti