tiistai 27. joulukuuta 2016

Ensimmäinen joulu

Tämä joulu oli ensimmäinen omassa kodissamme ja sitä saapuivat kanssamme viettämään isäni, siskoni ja siskoni avomies. Ohjelmassa oli tietenkin syömistä, saunomista, hieman ulkoilua ja kaikkien eniten odottamaa paljuilua! Hankimme paljun kuukausi sitten ja tämä oli toinen kerta, kun lämmitimme sen. Loistava ostos, joka kieltämättä hieman lieventää kylpyamme-kaipuutani ;)


Tontillamme on jonkin verran sekametsää ja sieltä löytyi näppärästi joulukuusi. Kuusi olisi joka tapauksessa kaadettu ensi kesän aikana, joten hyvä vaan, että pääsi ns. hyötykäyttöön. Kaikki koristeet ovat lapsuudenkodista ja niillä on siten mittaamaton tunnearvo.


 Pukki toi kaikenlaista pientä ja tarpeellista joululahjaa, kuten villasukkia, suklaata, saippuaa ja pari keittokirjaa :) 

torstai 8. joulukuuta 2016

Keittiö

Huomasin, etten ole tehnyt ainuttakaan postausta meidän keittiöstä, hups! Keittiöstä puuttuu vielä pari peitelevyn palaa yhdestä nurkasta, sokkelit ja panelointia liesituulettimen ympäriltä. Meistä enemmän kokkausta harrastava M on käytännössä kokonaan suunnitellut keittiömme. Täytyy myöntää, että lopputulos on niin onnistunut, että allekirjoittanutkin on innostunut enemmän ruuanlaitosta. Tilaa, ja erityisesti laskutilaa on kerrankin riittävästi. Yläkaappeja emme ole kaivanneet lainkaan, eivätkä ne mielestäni tähän tilaan oikein sopisikaan. Tavaroille on enemmän kuin riittävästi säilytystilaa, sillä läheskään kaikki laatikot eivät ole edes puoliksi täynnä.

 
Tasot ovat massiivitammea ja ne on tilattu mittatilauksena Ikealta. Tämä oli myönteinen yllätys, että onnistui heidän kauttaan, sillä olimme jo varautuneet tilaamaan tasot muualta. Etusarjat, peitelevyt yms. ovat Tingsrydiä ja vetimet Lansaa. Jääkaappi, pakastin, uuni ja tiskikone ovat myös Ikeasta. Kaikki pöytäkaapit/laatikostot ovat Metod/Maximeraa ja kaikki laatikot aukeavat kokonaan (ns. tandem-kiskot), joten niissä olevat tavarat on helppo nähdä ja ottaa. Laatikoissa on myös vaimentimet ja pysäyttimet. Saarekkeen baarijakkarat ovat väliaikaset  (Ikeasta, 14, 90 e /kpl tai jotain...) kunnes löydämme jostain Ne Täydelliset Jakkarat. Integroidun mikron ja liedet hankimme ekodinkoneet.fi:stä, josta koneet toimitettiin suoraan kotiovelle muutamassa päivässä.

Kaasuliesi on ollut aivan mahtava emmekä ole keraamista liettä käyttäneet kuin laskutasona. Kaasu on kaikissa liikkeissään täydellisen ketterä ja nopea! Kun minä kokkaan, niin silloin kokataan eikä odotella. Nih! Hieman kaasulieden käyttö toki vaati alkuun opettelemista optimaalisten lämpötilojen hahmottamisen suhteen, mutta yllättävän nopeasti liekin säätelemisen kuitenkin oppi. Ruoka oikeasti paistuu pannulla eikä keity. Kaasuliesi on ollut ehdottomasti yksi parhaimmista valinnoistamme, todellakin kannatti.


Kuten näkyy, odottaa liesituulettimen ympäryksen panelointi vielä tekijänsä inspiroitumista. Meillä oli hieman haasteita liesituulettimen kanssa vinon sisäkaton takia. Emme halunneet alaslaskea keittiön kattoa emmekä rakentaa liesarille mitään omaa, erillistä "pömpeliä". M laittoi insinööritaitonsa peliin ja nyt meillä on vinosta sisäkatosta suoraan laskeutuva liesituleetin. Oli siinä vähän projektia, mutta olemme hyvin tyytyväisiä. Kattoa paneloidessamme kiersimme liesituulettimen, sillä tarkoituksena on tehdä sen ympärille erikseen oma panelointi, joka on helppo poistaa mikäli tuulettimeen tulee jokin vika. Ei tarvitse sitten koko kattoa lähteä purkamaan. Liesituuletin (vai pitäisikö sanoa liesikupu) on Savo IH-7603-Wja se on kytketty huippuimuriin, sillä halusimme, että kaikki käryt ohjautuvat suoraan ulos. Kupu+huippari on erittäin, erittäin hiljainen ja tehokas, vaikka meillä se on hieman korkeammalla liesitasoihin nähden kuin suositellaan. Soitimme tästä korkeus-asiasta vielä suoraan Savolle ja sieltä sanottiin, että korkeammalle asentaminen on ok ja tehojen pitäisi kyllä riittää.

 

Meidän kaikki käyttöastiamme ovat yhdessä 80 cm leveässä laatikossa.  Tässä ja muutamassa muussakin keittiön laatikoista on näppärä piilolaatikko, jossa säilytetään mm. kahvikuppeja. Alemmassa ovat sitten kaikki lautaset ja arkisemmat juomalasit. Kaikista alimmaisen laatikon olemme täyttäneet viini,- ja olutlaseilla. Taitaa siellä muutama tarjoilukulhokin olla. Tämä laatikko on sijoitettu heti tiskikoneen viereen ja järjestely helpottaa huomattavasti koneen tyhjentämistä. Tiskikonetta olemme kiitelleet joka päivä, sillä meillä ei ole koskaan ollut 9 vuoden yhdessäasumisemme aikana tiskikonetta. Siis niin luksusta!

Tämän puolen keskimmäisessä laatikossa on kaasupullon paikka.
 Erittäin tyytyväisiä olemme me :) Verhojahan meille ei tule lainkaan, ei myöskään keittiöön. Jotain kivoja julisteita ja tauluja olisi tarkoitus löytää seinille hieman kodikkuutta tuomaan.