tiistai 25. elokuuta 2015

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuonetta suunnittelemmessanne olemme hokeneet mantraa "ois kiva, jos siellä olisi jotain  väriä".  Kodinhoitohuone on varmaankin auttamatta talon tylsin huone sinne sijoittuvien toimintojen takia, joten jokin pirtsakka väri voisi olla paikallaan pyykkivuorten keskellä.

Turkoosi ja vedenvihreä ovat mun ehdottomia lemppareita, mutta kodinhoitohuoneessa ne olisivat ehkä luoneet hieman sairaalamaisen ja steriilin fiiliksen. En tiedä, jotenkin tulee sellaiset vibat. Päätin, että säästetään ne vaikkapa toiseen makkariin tai työhuoneeseen ja kehitellään kodinhoitohuoneeseen jotakin muuta. Nimittäin..... keltaista!  Vantaan asuntomessuilla Villa Chilissä oli käytetty keltaista erittäin onnistuneesti keittiössä ja kodinhoitohuoneessa. Näytti niin hyvälle, että minäkin tahdon. Kaikki seinät siis keltaisella, oijoi.

Villa Chili, keittiö ja khh
Lattialle tulee vaaleanharmaata laattaa ja kiintokalusteista valkoisia. Pohdin hetken aikaa jopa korkeakiiltoista valkoista, mutta se saattaa omaan makuun olla keltaiseen yhdistettynä turhan räiskyvä. Mattavalkoinen it is. Tasoihin olisi kiva saada jotakin vaaleaa puuta, kuten koivua, mutta koska budjetista on huolehdittava (tähän sopiikin kivasti sivukommmentti kylmiä väreitä aiheuttaneesta laskusta kaupungiltamme: arvatkaa paljonko maksaa rakennuslupa? Yli 1500 euroa!! Aaaghg!) niin kaipa siinä jokin halpislaminaattikin menee...
Tikkurilan Symphony 2436-värikartasta löytyi potentiaalisia vaihtoehtoja, tällä hetkellä suosikki M302.
Vai pitäsikö valita vieläkin enemmän oranssiin taittuva sävy?
 


Kodinhoitohuoneen ovea ei joko tule ollenkaan tai sitten siihen täytyy kehitellä jokin erinomaisen fiksu ja liukuva ratkaisu, sillä normaali ovi olisi avoinna ollessaan jatkuvasti tiellä. Jos jossakin, niin tässä kohtaa erinomaisen täydellinen pohjaratkaisusuunnittelumme siis ontuu ;) Lähtökohtana on kuitenkin se, ettei ovia tarvitsisi sulkea sen takia, että normaali kulkeminen talossa olisi mahdollista. Kuten kuvasta näkyy, normiovi ei toimi vaikka sen laittaisi miten päin. Ehdottomasti oven tulisi siis olla seinän sisään liukuva, mutta ääh onnistuuko se ja paljonko se maksaa?  Haluaisin (lue: aion) myös virittää tuohon oviaukkoon koiraportin, jolloin koirat olisi helppo ottaa ulkoilun jälkeen kylppärin kautta sisälle kodinhoitohuoneeseen kuivattelemaan ja ne olisivat kuitenkin siinä sitten näköetäisyydellä. Mutta miten portti pelaa liukuoven kanssa? Tuskin mitenkään. Ysäritalojen haitariovikaan ei ole vaihtoehto. Ääh. Luulen, että ilman ovea mennään, sen funktio olisi kuitenkin käytännössä vain turvata yksityisyys saunaan mentäessä. Pukeutumiselle ja pyyhenaulakolle jää kuitenkin ihan hyvä tila tuohon kylppärin oven kulmille eikä siitä ole suoraa näköyhteyttä keittiön puolelle. Jos sillä niikseen on edes väliä, meikäläinen tunnustautuu muutenkin luonnonlapseksi....

Bongasin Pinterestistä myös ihanan kalanruotopaneloinnin! Niin kaunis ja täydellinen.. sopisikohan tämä mitenkään tuohon "pukeutumisseinälle"? Jostain syystä huomaan huokailevani kalanruodon perään jatkuvasti.
Kuva Pinterestistä

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Rakennuslupa myönnetty!

Wuhuu, kaupunki myönsi meille tänään rakennusluvan! Vaikka tässä (blogissa ja etenkin blogin ulkopuolella...) on tullut toisinaan jopa hieman kovasanaisesti parjattua kaupunkien byrokratiakiekuroita, niin täytyy meidän kaupunkia kyllä kehua. Lupa järjestyi lopulta kahdessa viikossa, se on oikeasti todella nopeaa toimintaa vaikka matkaan mahtui pari mutkaakin. Mutta kun KAIKKIMULLEHETINYT! Tiedän, että jotkut kaupungit vitkuttelevat lupien kanssa kuukausitolkulla. Ei meikäläisen hermoille sopisi semmoiset yhtään, kun tässäkin odottelussa on ollut sietämistä.

Tontilla kävi eilen kaivurimies katselemassa ja arviomassa urakkaa. Saamme varmaan pian tarjouksen.

Kivasti osui koiraeläimen takaraivo eteen. Siinä on kuiteskin tien kohtaa avoinna talolta päin katsottuna.

maanantai 17. elokuuta 2015

Case rakennuslupa

Rakennuslupamme oli määrä käsitellä viime viikolla ja luvan piti ilmestyä kaupunkimme nettisivuille julkipanolistalle perjantaina 14.8. Olimme jo aiemmin soitelleet rakennusvalvontaan ja varmistaneet, että hakemus on ok eikä sen kanssa tule enää murheita. Mutta kuten jokainen lupa-asioiden kanssa puljannut tietää, ei se aina ihan niin mene ja lopulta lupa saattaa palautua bumerangina takaisin pitkän vikalistan kera.

Näin mekin ajattelimme käyneen, kun lupaamme ei näkynyt lainkaan listalla. Ei kun puhelin käteen, soittoa kaupungille ja siellä oli setä yhtä ymmällään kuin mekin. Lupasi selvittää asian ja soittaa takaisin. Aika nopsaan puhelin sitten soikin ja kappas vain, oli tapahtunut inhimillinen virhe ja lupamme oli unohtunut julkipanolistalta! Se oli kyllä hyväksytty ja leimattukin, muttei valitettavasti tilannettamme auta, kun ei sitä ollut sillä pirun listalla... Yrittävät siellä nyt selvittää, onko mahdollista laittaa sitä alkuviikon aikana erikseen vai odotellaanko perjantaihin. Kaikkea sitä, onneksi kyse on kuitenkin vain viikosta ja ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Tarinan opetus: mikään ei ole varmaa ennen kuin se on julkipantu. Varmista, soita, muista inhimillisyys. Älä hepuloi, sillä se ei auta.


torstai 13. elokuuta 2015

Haaveista ja peloista

Kun tämän blogin kirjoittaminen aloitettiin päätin, etten kirjoita täällä yksityiselämästämme enkä oikeastaan mistään muustakaan kuin rakentamiseen liittyvistä asioista. Koska kirjoittamisella on kuitenkin parantava ja puhdistava vaikutus, ja elämä tällä hetkellä melko sekavassa tilassa, tahdon tänne yhden tekstin verran raapustaa, toki rakennusprojektiin varsin voimakkaasti peilaten. Hetken aikaa pohdin kirjoitanko vai en ja tulin siihen päätökseen, että äidin mielestä tämä olisi ollut pelkästään hyvä idea. Äitini lähti tästä maailmasta heinäkuun lopulla. Äiti oli ylpeä valinnastamme rakentaa ja olen iloinen siitä, että hän ehti käydä tontilla ja ehti saada tietää, että asiat ovat hyvin ja talo todella rakentuu.

Kaiken muun menetykseen liittyvän ohella tuntuu myös raastavalta kohdata se tosiasia, ettei äiti ehtinyt nähdä taloamme valmiina. Tähän matkan varrelle mahtuu niin paljon sellaisia asioita ja virstanpylväitä, joita olisin halunnut juuri hänen kanssaan jakaa ja tuntuu niin hirveälle, etten enää voikaan hänelle soittaa tai viestittää, kun jotakin merkittävää tapahtuu. Samaan aikaan kuitenkin juuri tämä taloprojekti on se, joka tällä hetkellä auttaa hyvin voimakkaasti jaksamaan elämässä eteenpäin. En tiedä, miten hyvin olisin jaksanut ilman tätä. Jo pelkästään lyhyt piipahdus tontilla tuo rauhaa ja levollisemman mielen. On pakko katsoa tulevaisuuteen, suunnitella sitä ja konkreettisesti nähdä, että elämä ei pysähtynytkään vaan se jatkuu ja sen on jatkuttava. Ei voi jäädä kotiin makaamaan ja murehtimaan, on jaksettava lähteä liikkeelle.

Satoa tontilta

Eilen lähtiessämme illalla puita kaatamaan olo oli lohduton ja itkuinen: ei tästä elämästä enää tule mitään, mitä välilä millään enää edes oikeasti on. Mutta kun perillä pakottaa itsensä kiipeämään pienen mäen päälle ja katselee alas lähes valmista tien paikkaa ilta-auringon valaistessa tonttia vadelmien tuoksuessa, sitä kummasti rauhoittuu. Siinä muistaa taas, että on asioita joilla on ihan oikeasti merkitystä tässä ja nyt. Muistaa, että ihmiselämä on liian lyhyt vuosien pohtimiseen uskaltaako tehdä suuria valintoja vai ei. Täytyy takoa, kun rauta on kuumaa. Vaikka se kuulostaakin kliseiseltä, se on totta. Elämää kun ei mitata vuosissa.

Tietä talon pihalle
Äiti opetti, että unelmia pitää seurata ja niiden eteen on tehtävä lujasti töitä, fyysistäkin. Äiti opetti elämään hetkessä, hän kannusti aina eikä ikinä tuominnut omituisiakaan valintoja. Äiti otti ilon irti pienistäkin asioista eikä masentunut vastoinkäymisistä. Niille hän totesi rempseästi "so what!" ja porskutti eteenpäin. Hän suhtautui kaikkeen uteliaasti ja oli valehtelematta rohkein tuntemani ihminen. Äiti todella eli kuten opetti ja jotenkin vaan eilen poimiessani vadelmia nokkosten keskeltä flanellipaita päällä ymmärsin, että on hän onnistunut palasia siitä siirtämään minullekin. Näiden eväiden avulla minä aion parhaani mukaan vetää tämän projektin kunnialla loppuun turhia murehtimatta tai stressaamatta. Aion myös toteuttaa niitä haaveita, joiden olen ajatellut olevan vähän hölmöjä tai vaikeita. Olen esimerkiksi lapsesta asti halunnut lampaita, mutta ei meille niitä pitänyt tulla vaan ainoastaan kanoja, jos jotain. Yhteinen päätös M:n kanssa syntyi muutama viikko sitten ilman minkäänlaista keskustelua: totesimme, että meille tulee lampaita talon valmistuttua, todellakin tulee.

Seuraavan kerran, kun minulta taas kysytään eikö minua pelota lähteä tällaiseen talonrakennusprojektiin, voin vastata ettei minua pelota elämässä enää yhtään mikään. Miksi yhden suurimman unelmani tavoittelun pitäisi pelottaa, eikö sen kuulu olla juuri toisinpäin?

Onneksi minulla on maailman paras isä ja sisko. Ja ystävät.



maanantai 10. elokuuta 2015

Paperia ja puuta

Suunnittelutarveratkaisu on nyt sitten vihdoinkin lainvoimainen. Vaikka tiesimme rakentamiseen liittyvän paljon byrokratiaa niin kyllä se vaan osasi heti alkumetreillä yllättää. Kaupunkimme lähetti meille postissa myönteisen suunnittelutarveratkaisupäätöksen kesäkuun lopulla, mutta tokihan siinä täytyi ensin odottaa kuukauden valitusaika ennen sen lainvoimaiseksi saattamista. Kuukauden kuluttua soittelimme Hämeenlinnaan, jossa nuo lainvoimaisuudet myönnetään ja sieltä ohjeeksi tuli lähettää kaupungiltamme saamamme paperi sinne heille leimattavaksi. Ja se piti nimenomaan lähettää, hätäinen M olisi sen kiikuttanut paikan päälle itse, mutta se ei sopinut millään. Perusteena oli se, että silloinhan hän voi vahingossa toimittaa väärän paperin ja sehän olisi ikävää?! Niin, postin kauttahan tuo riski poistui aivan täysin.

Vaikeaa on myös käsittää miksi yhä tämän päivän tietoyhteiskunnassa täytyy pyörittää yhtä paperia noin paljon. Nyt tuo sama paperi on matkannut kaupungiltamme meille, meiltä Hämeenlinnaan, Hämeenlinnasta meille ja meiltä takaisin kaupungillemme. On välillä vähän hirvittänyt, että se joutuu posteljoonin matkasta  hukkaan. Jännä, ettei sähköisten palvelujen kulta-aikana saada perustettua systeemiä, jossa paperinpyöritys vähenisi. Pisteet kuitenkin kaikille tahoille siitä, että paperi on liikkunut postin kautta niin nopeasti kuin se vaan tässä maassa on mahdollista.

Heinäkuun alkupuolelta
Tontilla ollaan ahkeroitu ja kaadettu puita, vielä olisi sitäkin hommaa hieman jäljellä ja loput tulee hoitelemaan moto. Iso kiitos mukana raataneille ystävillemme vielä tätä kautta, olette olleet korvaamaton apu! Koiratkin ovat nauttineet tontilla oleilusta ja päässeet ensimmäistä kertaa kokeilemaan tarhassa oleskelua. Ihan lupaavasti se on city-koirilta sujunut.

Talotoimitus aikaistui kahdella viikolla ja se on nyt siis sovittu viikolle 42! Lähempänä sitten nähdään, oliko tämä aikaistaminen hyvä idea vai ei. Maatyöt pitäisi pystyä aloittamaan elokuun aikana, joten kaiken järjen mukaan kiirettä ei pitäisi tulla. Olemme saaneet vihiä, että rakennuslupamme käsitellään ihan lähiaikoina ja sen jälkeen voimmekin alkaa soittelemaan kaivurikuskeja läpi. Lähitulevaisuuden hankintalistalla on myös raksa-auto eli paku. Voin kertoa, että isoon farmariautoon mahtuu kyllä neljä ihmistä, neljä koiraa, moottorisaha, kirves ja x-määrä vesureita ja eväskasseja, mutta mukavaa se ei missään määrin ole.